30. Loppiaisleiri Mikkelissä

8.12.2025

Loppiaisviikon lauantaina 10.1.2026 järjestetään jälleen perinteinen Loppiaisleiri,
kyseessä on juhlaleiri, sillä tämä on järjestyksessään jo 30. leiri!

Leirin teemana palataan lajin perusteisiin, eli teemana on ”Back to Basics”. Treenaamme perustek-
niikkaa ja sen luonnollista jatketta, poomsea! Näkökulmana on vyökoe, ei niinkään kisapoomse,
mutta toki eroa ei saisi juurikaan käytännössä olla näiden välillä.

Vierailevat opettajat ovat tällä kertaa Nurmijärveltä – perustekniikka- ja poomseosaajat Sabumnimit
Sami Reijasto ja Laura Ojanen.

Reino Pesonen, leiriperinteen käynnistäjä, muistelee:
”Loppiaisleiriperinne alkoi itse asiassa 31 vuotta sitten vuonna 1995 tammikuussa, vähän kuten lajimme Taekwondokin, itsekkäästä tarpeesta puolustaa itseään. Olin yhden Suomen ensimmäisistä mustista vöistä, Sabumnim Markku Murron kanssa valmistautumassa 3.Danin kokeeseemme, joka lähestyi suurleirillä helmikuussa 1995. Halusimme kokeen alle reippaan leirin ja ilmoitin halukkuudesta järjestää se Mikkelissä Lyseon koulun liikuntasalissa. Saimme leirille ohjaamaan silloiset 2.Danit Petri Niemisen sekä Mika Keräsen ja tilasimme ”kovan leirin”. Nimeksi kehitettiin Loppiaisleiri, koska oli tammikuun alku. Muistan hyvin vieläkin, että leirin ohjaajat toteuttivat pyyntömme ja meno oli aika raikkaan kovaa kovalla puulattialla☺.

Tuosta alkoi perinne, joka katkesi vain koronarajoitusten takia vuonna 2021, jolloin leiriä ei voitu järjes-
tää. Koulujen saleista on tultu vuosien mittaan omalle salille Wisa-areenalle ja vuodesta 2018 alkaen
nykyiselle Kamppailuareenalle. Leirillä on ollut jo vuosia sen treenien läpi kantava teema ja nyt siis pa-
lataan lajin juurille perustekniikkaan ja siitä johdettuun poomseen. Loppiaisleireillä on käynyt vuosi-
kymmenten aikana tuhansia harrastajia ja yli sata ohjaajaa tuomassa oppia lajimme eri osa-alueille –
tervetuloa mukaan jo 30. kerran!”

Paikka:
Mikkelin Taekwondosali Kamppailuareena osoitteessa Suur-Savonkatu 1-3 (kartta liitteenä).

Ruokailu:
Leirin yhteyteen ei järjestetä erikseen ruokailua. Kamppailuareena sijaitsee
Mikkelin keskustan välittömässä tuntumassa, joten ruokailupaikkoja
jokaiseen makuun löytyy läheltä!

Hinta ja ilmoittautuminen:
30 euroa. Maksu ja ilmoittautuminen 31.12.2025 mennessä:

ILMOITTAUTUMINEN

Leiristä lisätietoja antaa Reino Pesonen, 0400 491615

AIKATAULU